Toteutunut suora lento Israeliin 2014

Suoralla lennolla Rovaniemeltä Israelin lämpöön hiihtolomaviikolla vuonna 2014 oli mukana runsas joukko iloisia matkalaisia. Matkalla mukana olivat jälleen myös suurena kunniana kaupunginjohtaja Esko Lotvonen puolisoineen sekä Radio Kajauksen ja Radio Dein kuuntelijamatkalaisia.

Toteutimme kaksi erilaista, mutta yhtä mielenkiintoista matkaa samana ajankohtana. Tiberiaksen matkalla pääsimme kokemaan kauniin Genesaret-järven risteilyn ja uutuutena tutustuimme maailmankuuluun Bahai-puutarhaan Haifan kaupungissa. Lisäksi kävimme muun muassa Magdalassa, Tabghassa ja Kapernaumissa sekä maailman vanhimmassa kaupungissa Jerikossa.

Punaisen meren helmessä, Eilatissa, muun muassa vietimme aurinkoisen päivän Delfiinirannalla. Tämän vuoden uutuutena oli retki Timnaan ja Salomonin pilareille eli yhteen maailman vanhimmista kuparikaivoksista, jossa uskomuksen mukaan alettiin kaivaa kuparia 10. vuosisadalla eaa. Siellä näimme myös mm. historiallisia kalliopiirroksia, hiekkakivimuodostelmia sekä egyptiläisten kuparinkaivajien muinaisia sulatuspajoja.

Osa ryhmästämme vietti päivän upeassa ruusunpunaisessa kaupungissa, Unescon Maailmanperintökohteessa Petrassa, Jordaniassa. Molemmilla matkoilla oli mahdollisuus vierailla uudessa kohteessa, vuohitilalla Moshav Tal Shaharissa tutustumassa vuohenkasvatukseen ja maistelemassa vuohenmaidosta tehtyjä herkkuja. Lisäksi oli mahdollisuus vierailla Jerusalemin vanhassa kaupungissa ja Beetlehemissä sekä kellua Kuolleessameressä ja nauttia sen hyvää tekevästä vaikutuksesta.

Kaunis kiitos mukana olleille, eli Toda raba ve lehitraot ba shana habaha be Jerushalaim!

Terveisin,
Nordic Cruises team

Kiinnostuitko?

Tutustu tarjoamiimme matka vaihtoehtoihin ja lähde kanssamme ikimuistoiselle matkalle.

Tutustu matkoihin

Olemme tehneet myös nämä matkat