Sivun otsikko

Tämä maailman pyhin kaupunki ei varmasti tarvitse esittelyä. Tällä ikuisella kaupungilla, joka on yhdistynyt ja joka on rakennettu tuhansia vuosia sitten on historia, jonka voi kuulla kaupungin muureilla puhaltavan tuulen mukana ja jonka jokainen kivi kertoo tarinaa kaupungista, joka on vetänyt puoleensa miljoonia uskollisia pyhiinvaeltajia tuhansien vuosien ajan. Tämä on Jerusalem, Israelin pääkaupunki, ainut kaupunki maailmassa, jolle on annettu 70 rakkauden ja kaipuun nimeä. Kaupunki, joka on vanhoissa kartoissa kuvattu maailman keskipisteeksi, ja jota ihaillaan vieläkin kuin nuorta morsianta.

Nähtävää & koettavaa

Vanha kaupunki

Jerusalemin sydämessä sijaitsee muurin ympäröimä vanha kaupunki, joka on jaettu neljään kortteliin – juutalaiseen, armenialaiseen, kristittyyn ja islamuskoiseen. Muurien sisällä sijaitsee kolmen pääuskonnon tärkeät pyhät kohteet: juutalaisille pyhä Länsimuuri, Pyhän haudan kirkko ja Temppelivuorella sijaitseva Kalliomoskeija. Länsimuurin aukio on pyhiinvaelluskohde miljoonille juutalaisille. Täällä massiivisen muurin edessä, joka on jäännös Pyhästä temppelistä, rukoillaan ja jätetään sydäntäsärkeviä viestejä. Länsimuurin ympäriltä löytyy muita juutalaisille tärkeitä kohteita – Länsimuurin tunnelit, ainutlaatuinen Davidson-keskus sekä juutalainen kortteli mahtavine Cardon ja Daavidin linnakkeineen. Vanhan kaupungin eteläpuolella on Daavidin kaupunki, joka on muinaisten kanaalilaisten ja israelilaisten syntypaikka.

Käyntikohteita

Vanhan kaupungin pyhien kohteiden lisäksi kaupungissa on monia viehättäviä ja käymisenarvoisia paikkoja. Kaupungin ihastuttava tori herättää kaikki aistit henkiin. Täältä voit ostaa armenialaista koristeltua keramiikkaa, kauniita helminauhoja, aitoja perinteisiä vaatteita, koristeltuja tyynyjä, värikkäitä villamattoja, kynttilöitä ja ihastuttavia lasiesineitä sekä lukemattoman määrän erilaisia muistoesineitä. Vanhan kaupungin muureilta näkyy koko vanha ja uusi kaupunki. Näkymät muureilta ovat iltaisin henkeäsalpaavat, kun kaupungin valot tekevät maisemasta vielä unohtamattomamman. Armenialaisella korttelilla on oma ainutlaatuinen lumouksensa ja se on käymisen arvoinen kohde.

Juutalais korttelit

Uuden kaupungin juutalaisten kortteleiden rakennustyöt aloitettiin 1800-luvun loppupuolella. Jotkin kortteleista ovat säilyttäneet alkuperäisen lumouksensa, ja kortteleissa kuljeskelu on nautinnollista. Näitä kortteleita ovat mm. Even Yisrael, German Colony, Yemin Moshe, Me’a She’arim, Makhane Yisra’el, Nakhta’ot, Nakhalat Shiv’a, Ein Kerem, Komemi’ut, Rekhavia, Bukharian kortteli ja etiopialainen kortteli. Kaupungissa on myös monia muita mielenkiintoisia ja ainutlaatuisia alueita eri aikakausilta, kuten Armon HaNatsiv ja Promenade, Ammunition Hill, Yad Vashem Holocaust Memorial -museo, Mishkenot Sha’ananim, Ristin luostari, Elias luostari ja YMCA -rakennus. Moderneihin rakennuksiin voidaan laskea Korkein oikeus, Israelin kansallismuseo, Biblical Zoo, Israelin parlamentti Knesset, Mt. Herzl hautausmaa ja Makhane Yehudan tori, joka on täynnä mielenkiintoisia ääniä, värejä, makuja ja tuoksuja.

Museot

Museoista pitävät matkailijat löytävät Jerusalemista lukuisia museoita, joissa on monipuolisia näyttelyitä. Näitä ovat Israelin kansallismuseo, Natural History Museum, Bloomfield tiedemuseo, Yad Vashem Holocaust Memorial -museo, Rockefeller museo, the Bible Lands -museo, islamilaisen taiteen museo, the Old Yishuv Court -museo, armenialainen museo ja italiaisjuutalaisen taiteen museo.

Lapsille

Kaupungissa on paljon nähtävää myös lapsille. Lapset nauttivat käynnistä Time Elevator -museossa (interaktiivinen, kolmiulotteinen esitys Jerusalemin historiasta), suuressa Biblical Zoo eläintarhassa, Ein Ya’elissa, jossa on Raamatun teeman mukaisia askartelutyöpajoja,· Armon HaNatsiv tunneleissa ja Bloomfield tiedemuseon kauniissa kasvistieteellisissä puutarhoissa ja interaktiivisissa näyttelyissä.

Hotellit

Hotelli Caesar Premier Jerusalem

Lämminhenkinen ja ystävällinen hotelli Caesar Premier sijaitsee aivan Jerusalemin sydämessä. Hotellin 150 tyylikästä ja avaraa huonetta takaavat viihtyisän oleskelun loman aikana. Huoneiden varusteluihin kuuluu mm. minijääkaappi, kaapeli-TV, kahvi- ja teesetti sekä langaton Internet-yhteys. Hotellin ravintola ”Ben-Gurion” tarjoaa kulinaarisia elämyksiä joka päivä. Ravintolan seisova pöytä on täynnä erilaisia huolellisesti valmistettuja itämaisia herkkuja. Aterioiden maut, aromit ja värit ovat peräisin parhaista paikallisista ja etnisistä ruoka-aineista. Ammattimaisen henkilökunnan huolehtivainen ja kohtelias palvelu sekä viihtyisä tunnelma takaavat nautinnollisia ravintolahetkiä. Hotelliaulan Coffee Shopin tarjonnasta löytyy herkullisia leivonnaisia ja maukas kahvi. Miellyttävä musiikki taustalla ja viihtyisät istuinalueet luovat kodikkaan ilmapiirin. Aivan omanlainen elämys on hotellin katolla sijaitseva uima-allas (avoinna kesäkausina), josta aukeavat henkeäsalpaavat näkymät Jerusalemiin.

Hyvä tietää

  • Nordic Cruises oppaiden palvelut kohteessa

    Israeliin saavuttuasi tapaat Nordic Cruises -oppaamme lentokentällä. He odottavat lentokentän ulkopuolella ja ohjaavat oikeaan bussiin. Matkalla lentokentältä kerromme lomakohteista, retkeilymahdollisuuksista sekä muista mahdollisesti juuri sinua kiinnostavista asioista. Hotellin ala-aulasta löytyy matkatoimistomme keräämä suomenkielinen hotellikansio, josta löytyy tarvittavat tiedot esimerkiksi aikatauluista ja tärkeiden paikkojen aukioloajoista. Kansiossa on myös tietoa retkistämme.

    RUOKA JA JUOMA

    Maassa on korkeatasoinen ravintolakulttuuri ja hinta-laatu -suhde on parempi kuin monessa Euroopan maassa.

    Israelin ruoka perustuu Lähi-idän perinteisiin ja ympäri maailmaa Israeliin muuttaneiden juutalaisten ruokakulttuuriin. Näin ollen Israelin ruokatarjonta on hyvin laaja ja jokainen varmasti löytää jotain mieleistään. Pienestäkin kaupungista löytyy mm. marokkolaisia, jemeniläisiä, ranskalaisia, brasilialaisia, venäläisiä ja  kreikkalaisia ravintoloita. Mainittakoon myös, että kasvisruokatarjonta on yksi maailman parhaista!

    Hyvin perinteisiä Israelilaisia ruokia ovat falafel, hummus, shawarma sekä tchina.

    • Falafel valmistetaan kikherneistä ja muista kasviksista
    • Hummus on kikherneistä valmistettu tahna
    • Shawarma on pyörövartaassa paistettu liha
    • Tchina on seesaminsiemenistä valmistettu tahna.

    MAASSA MAAN TAVALLA

    Shabbat Israelissa viikko alkaa sunnuntaina, joten seitsemäs päivä – joka on vanhan käskyn mukaan lepopäivä (eli Shabat) – on lauantaina. Sapatin vietto alkaa jo perjantai-iltana ja päättyy lauantai-iltana. Sapatin aikana useimmat liikkeet ovat suljettuina ja julkinen liikennekin pysähtyy, mutta Eilatin lomakaupungissa on joitakin palveluja saatavilla myös sapattina.

    Kosher-ruoka Toorassa määritellään tarkasti mitkä eläimet kelpaavat syötäviksi ja miten niitä valmistetaan. Tooran sääntöjen mukainen ruokavalio on kosher eli kelvollinen. Mm. lehmä, puhveli, lammas, vuohi ja kirahvi ovat kelvollisia kosher-ruokavalioon. Siipikarjasta kelpaavat esim. kana, ankka, kalkkuna ja kyyhky. Kaloista kelvollisia ovat vain ne, joilla on suomut ja evät. Tooran mukaan liha- ja maitotuotteita ei saa sekoittaa, joten ne valmistetaan aina erillisissä astioissa. Kosher-lakeja noudattavat pidättäytyvät yleensä myös juustoista, joissa on eläinperäinen juoksete. Kosher-ruoan sääntöjen noudattamisessa on eri asteikkoja, joten niiden noudattaminen voi olla hyvin kirjaimellista tai vastaavasti hyvin löyhää.

    Juomaraha Israelissa on tapana kiittää esim. ravintola- ja hotellihenkilökuntaa hyvästä palvelusta juomarahalla, jonka suuruus on noin 10 – 15% laskun loppusummasta.

     

  • Terveys ja turvallisuus

    Lääkäri

    Yhteystiedot saat kohteessa oppaalta. Matkavakuutus korvaa yleensä lääkärikulut. Lääke- ja mahdolliset taksikulut korvataan kuitteja vastaan kotimaassa. Kannattaa säilyttää kaikki kuitit korvaushakemusta varten.

    Juomavesi

    Hanavesi on periaatteessa juomakelpoista, mutta erilaisen bakteerikannan vuoksi emme suosittele sitä juotavaksi. Suosittelemme pullotettua vettä, jota myydään supermarketeissa ja useimpien hotellien vastaanotoissa ja baareissa.

    Turvallisuus

    Normaalia varovaisuutta tulee noudattaa kuten kaikkialla ja suosittelemme tallelokeron vuokraamista hotellistanne. Lokero on joko vastaanoton yhteydessä tai huoneessa. Rannalle lähdettäessä kannattaa ottaa mukaan vain välttämättömät tavarat ja sen verran rahaa kuin arvelee tarvitsevansa juomiin ja aurinkotuolin vuokraan. Turvatarkastuksia tehdään myös kaduilla, joten laukkujen tarkastuksiin kannattaa varautua ja niihin tulee suhtautua rauhallisesti.

  • Lomavinkit

    Israelissa on erittäin hyvät ostosmahdollisuudet; isot ostoskeskukset, tavaratalot, pienet putiikit sekä basaarit houkuttelevat ostoksille. Liikkeet ovat avoinna yleensä: su – to noin klo 9:30-21:00, pe 9:00-15:00 ja la iltaisin auringonlaskun jälkeen. Aukioloajat vaihtelevat liikkeittäin. Suosittuja tuliaisia ovat mm. Kuolleenmeren kosmetiikka ja paikalliset käsityötuotteet.

  • Ruoka ja juoma

    Maassa on korkeatasoinen ravintolakulttuuri ja hinta-laatu -suhde on parempi kuin monessa Euroopan maassa.

    Israelin ruoka perustuu Lähi-idän perinteisiin ja ympäri maailmaa Israeliin muuttaneiden juutalaisten ruokakulttuuriin. Näin ollen Israelin ruokatarjonta on hyvin laaja ja jokainen varmasti löytää jotain mieleistään. Pienestäkin kaupungista löytyy mm. marokkolaisia, jemeniläisiä, ranskalaisia, brasilialaisia, venäläisiä ja  kreikkalaisia ravintoloita. Mainittakoon myös, että kasvisruokatarjonta on yksi maailman parhaista!

    Hyvin perinteisiä Israelilaisia ruokia ovat falafel, hummus, shawarma sekä tchina.

    • Falafel valmistetaan kikherneistä ja muista kasviksista
    • Hummus on kikherneistä valmistettu tahna
    • Shawarma on pyörövartaassa paistettu liha
    • Tchina on seesaminsiemenistä valmistettu tahna.
  • Maassa maan tavalla

    Shabbat

    Israelissa viikko alkaa sunnuntaina, joten seitsemäs päivä – joka on vanhan käskyn mukaan lepopäivä (eli Shabat) – on lauantaina. Sapatin vietto alkaa jo perjantai-iltana ja päättyy lauantai-iltana. Sapatin aikana useimmat liikkeet ovat suljettuina ja julkinen liikennekin pysähtyy, mutta Eilatin lomakaupungissa on joitakin palveluja saatavilla myös sapattina.

    Kosher-ruoka

    Toorassa määritellään tarkasti mitkä eläimet kelpaavat syötäviksi ja miten niitä valmistetaan. Tooran sääntöjen mukainen ruokavalio on kosher eli kelvollinen. Mm. lehmä, puhveli, lammas, vuohi ja kirahvi ovat kelvollisia kosher-ruokavalioon. Siipikarjasta kelpaavat esim. kana, ankka, kalkkuna ja kyyhky. Kaloista kelvollisia ovat vain ne, joilla on suomut ja evät. Tooran mukaan liha- ja maitotuotteita ei saa sekoittaa, joten ne valmistetaan aina erillisissä astioissa. Kosher-lakeja noudattavat pidättäytyvät yleensä myös juustoista, joissa on eläinperäinen juoksete. Kosher-ruoan sääntöjen noudattamisessa on eri asteikkoja, joten niiden noudattaminen voi olla hyvin kirjaimellista tai vastaavasti hyvin löyhää.

    Juomaraha

    Israelissa on tapana kiittää esim. ravintola- ja hotellihenkilökuntaa hyvästä palvelusta juomarahalla, jonka suuruus on noin 10 – 15% laskun loppusummasta.

  • Liikkuminen

    Auton vuokraaminen Auton voi vuokrata esim. Nordic Cruises-oppaan kautta.

  • Hyödyllisiä yhteystietoja

    Suomen suurlähetystö, Tel Aviv, Embassy of Finland
    P.O. Box 39666, 61396 Tel Aviv, Israel
    Käyntiosoite: Einstein st. 40, Kanion Ramat Aviv, 9th floor, Tel Aviv
    Puh. +972-3-745 6600. Asiakaspalvelu ma-pe klo 9-12.
    Päivystys virka-ajan ulkopuolella +358–9–1605 5551

Sunnitelmissa ryhmä- tai omatoimimatka?

Aloita matkasi yhteydenotolla. Kerro meille millaisen loman haluat ja me toteutamme sen luotettavasti, turvallisesti.

Valitse helppo valmimatka

Tutustu matkoihin